tiistai 25. huhtikuuta 2017

Sadetta ja aurinkoo

Eilinen lämpö ja auringonpaiste antoi jo vahvaa toivoa vauhdilla saapuvasta kesästä, mutta toisin kävi ja luntahan me tänään ollaankin saatu niskaamme ihan ammentamalla... Asukuvien ottaminen harmaassa ja räntäisessä ulkoilmassa ei oikein houkuta, eikä kuvista meinaa saada kuin utuisia ja ankeita. Kaipaan jo niin kovasti auringonvaloa ja lämpöä. 

Tänään päätin kuitenkin pistää vähän kirkasta väriä päälle ja luoda kesäistä fiilistä itselleni mun aikaisemmin paljon käytetyillä neljällä letillä. En ole näitä jaksanut itselleni jotenkin väsätä otsatukan takia ja olen kai alitajuisesti ajatellut ettei letit onnistu, kun otsatukka alkaa karkaamaan lettien väleistä. Hyvin nämä kuitenkin onnistuivat ja pysyivät, kun tarpeeksi päänahkaansa venytti! 

Tosiaan jouduin parit kuvat napsaisemaan myöskin sisätiloissa, sillä ulkona oli todella harmaata ja kuvat näyttivät ankeilta ja kokoaikainen sumutepullo räntäsade sai mut palelemaan. 


Päällä mulla oli tänään mun mustat itse revityt Dr. Denimit ja ihan vaan perus pitkä musta t- paita, jossa on halkiot sivuilla. T-paidan päälle laitoin mun BikBokin kirkkaan punaisen hupparin, joka toi vähän piristystä mun asuun ja ennen kaikkea lämmitti kolealla säällä. 
Takkina mulla oli ihan perus musta bomber takki.  


Tässä kuvassa nämä letit näkyy ehkä parhaiten. Käytin näitä ennen otsatukka aikoja ihan tosi paljon, koska nää on tosi helpot tehdä ja pitää! Hiukset ei tule silmille, eikä sähköisty, mutta ovat kuitenkin perus ponnaria pirteempi ja erikoisempi vaihtoehto. 




Toivottavasti vapuksi saataisiin vähän paremmat kelit ettei tarttisi lähteä sitä juhlimaan sateisissa saatika koleissa merkeissä. Viikonloppuna siis tiedossa ihana irtiotto arjesta, pääsee hyvällä syyllä laittautumaan ihan kunnolla. Vaikka eihän laittautumiseen syitä tarvita!
-Emma- 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti